Ranskalaisia ja muita Massenet-lausuntoja

Massenet-arvioita

Tšaikovski kommentoi muuatta Lahoren kuninkaan esitystä (1879) Pariisissa hehkuvasti:

"Hänen oopperansa vietteli minut muotokauneutensa, ideoiden ja tyylin yksinkertaisuutensa ja tuoreutensa ansiosta samoin kuin melodioidensa rikkauden ja harmoniansa eleganssin vuoksi."

Debussyn mukaan Massenet on ”naissielun musiikinhistorioitsija”: häntä ihastutti ”curiosité de M. Massenet à chercher dans la musique des documents pour servir à l’histoire de l’âme féminine”.

“Hra Massenet’a [riivasi] hellittämätön uteliaisuus etsiä musiikista historiallista todistusaineistoa naisen sielunelämälle. Siellä [= oopperoissa] he ovat, kaikki nämä naishahmot, joista niin monet unet on tehty! Vannehameisen Manonin hymy syttyy uudelleen modernin Sapfon huulilla ja saa jälleen miehet itkemään! Navarralaisen naisen veitsi vastaa harkitsemattoman naisen pistoolia (vrt. Werther).

Naisen silmiin tuijottamalla yritetään kaikin voimin saada tietää, mitä niiden takana tapahtuu. Filosofit ja hyvinvoipa väki vakuuttavat meille, ettei siellä tapahdu mitään, mutta tämä ei sulje pois vastakkaisia mielipiteitä – tästä todistaa Massenet, ainakin melodisesti. Tämän pyrkimyksen ansiosta hän on myös vallannut nykytaiteessa aseman, jota me salaa häneltä kadehdimme. Tämä saa myös uskomaan, ettei tuota asemaa tule suotta halveksia. (Debussy 1901)

Romain Roland totesi Massenet’sta (1890):

”Maailma on täynnä oppineita kontrapunktikkoja, jotka ovat fuugien ja orjatyön rasittamia, mutta jotka työskentelisivät mielellään vuoden elämästään tunnin inspiraation vuoksi. Massenet’lle inspiraatio kesti koko elämän. Siinä hänen hurmansa salaisuus,menestyksen syy, lahjakkuuden lähde. Hänen melodiansa menevät suoraan sydämeen; ne ilahduttavat meitä, liikuttavat meitä, syleilevät meitä. Elinvoima pursuaa ylenmäärin. Ehtymättä virkistävän, nuorekkuuden ja rakkauden tuoman loistokkuuden hämmentäminä emme koskaan uneksu koettelevamme ajatusten syvyyksiä. Hänen keveytensä riittää, sillä se koostuu hymyistä, hellyydestä ja sulosta.”

Saint-Saëns kirjoitti muistokirjoituksen (1912) kollegastaan, jonka kanssa hänelle oli tulla välirikko, kun Massenet sai Ranskan Kaunotaiteiden Akatemian (Académie des Beaux-Arts) jäsenyyden (1878) hänen itsensä sijaan:

”Mikään ei voi estää Massenet'a olemasta musiikillisen jalokivilippaamme eräs kimmeltävin helmi. Kukaan muu muusikko ei nauti samaa yleisön suosiota, paitsi Auber – , josta hän välitti yhtä paljon kuin koulunkäynnistä, mutta jota hän hämmästyttävästi muistutti: heille oli yhteistä sulavuus, poikkeuksellinen keksintä, sukkeluus, sirous ja suosio, ja molemmat kirjoittivat oikeaa musiikkia omaa aikaansa varten.”

Proust kirjoitti 1912 Hahnille: ”Rakastan Pelléasia, mutta lopultakin mielestäni Manonin kuolema on luonnollisempi kuin Mélisanden. Vain edellisen kuolema on luonnollinen, siinä on luonnollisuutta, jota on vain erityistä suloutta omaavalla [taiteilijalla], Massenet’n musiikin ja Musset’n proosan luonnonmukaisuutta.”

Poulencin mukaan "Tout musicien français a un peu de Massenet dans son coeur, de même que chaque italien détient une parcelle de Verdi ou de Puccini." (Jokaisen ranskalaisen muusikon povessa on vähän Massenet’a yhtä lailla kuin jokainen italialianen kantaa mukanaan rahtusen Verdiä tai Puccinia.)