Massenet oopperan historiassa

Massenet, tyyli ja asema

Massenet oli sydämeltään ja sielultaan ranskalainen; aika ajoin hän koketeerasi wagnerismeilla ja toisinaan modernilla italialaisuudella. Massenet’n tuotannon lähtökohtia olivat Gounod, Thomas, Meyerbeer ja Berlioz. Sikäli hän oli Bizet’n ja Delibes’n aikalainen. Hänen musiikkinsa on Gounodia hienostettuna, aikalaiskommentin mukaan "la fille de Gounod" (Gounod'n tytär!); yhtä kaikki hän loi uuden ja kiehtovan musiikki-ilmaisun. Massenet'n suhde Gounod'hon on sama kuin Schumannin suhde Mendelssohniin. Massenet’ssa on vain vähän Saint-Saëns’n germaanisuutta, Wagneria toki, muttei se kuulu niinkään ”läpisäveltämisessä”, sillä Massenet harrasti yhä numeroita, mutta orkestraatiossa ja lievästi myös johtoaiheiden käytössä on Wagnerin vaikutusta.

Keskeistä oli Massenet'n pyrkimys italialaisen laulullisuuden ja wagnerilaisen totuudellisuuden yhteensulattamiseen; Massenet totesi eräässä haastattelussaan:

”Italialaiset mestarit ovat liian poissulkevasti keskittyneet fraasiin; he uhraavat liikaa äänelle suomatta riittävästi huomiota sille, mitä on kutsuttu perustaksi – mitä minä kutsun dramaattiseksi ilmanalaksi. Sen seurauksena henkilöhahmot elävät vain omissa maailmoissaan – jossain määrin keinotekoisessa maailmassa – eivätkä tarpeeksi todellisessa meitä ympäröivässä maailmassa. Saksalaisen mestarin [= Wagner] kanssa on päinvastoin. Mielestäni hän on lähempänä absoluuttista totuutta. Ihanne olisi sulauttaa sopusuhtaisesti nämä kaksi ajattelutapaa toisiinsa sopivissa suhteissa. Se on ihanne, johon minä pyrin.” (Le Figaro, ”La Vie parisienne”, 19.1.1884)

Oopperoiden harmoniassa esiintyy noonisointuja ja kokosävelisyyttä villiyden tai sensuaalisuuden kuvaamiseksi (esim. Cléopâtran II näytös). Massenet hyödyntää äänten paljoutta yhtyekohtauksissa, kulkueissa ja hymneissä. Toisaalta musiikkia luonnehtii yksinkertaisuus, pehmeys ja sentimentaalisuus, jotka on usein yksipuolisesti on tulkittu feminiinisyydeksi. Tosiasia onkin, että Massenet on aina parhaimmillaan hellässä ilmaisussa, mutta lisäksi oopperoista löytyy kosolti dramatiikkaa, teatraalisuutta ja huumoria.

Uskonnollisuutta esiintyy Gounod’n tapaan, mutta siihen liittyy usein eroottisuutta (Thaïs, Esclarmonde). Eksotiikkaa on kosolti F. Davidin, Halévyn ja Bizet’n esimerkin mukaisesti ja rinnakkaisesti Delibes’n, Saint-Saëns’n, Rabaud’n ja Rousselin kanssa. Massenet’n oopperoiden tapahtumapaikkoja ja -aikoja ovat koptinen Egypti, myyttinen Kreikka, raamatullinen Galilea, Bysantti, Rooman imperiumi, ristiretkiaika, renessanssin Espanja, Intia, Firenze, Napoli, 1700-luku, benediktiinien Cluny, vallankumouksen Pariisi jne.

Massenet on belle époquen tärkein säveltäjä Ranskassa: hän tyydytti aristokraattisen yleisön makua – ja oli samalla oopperateatterin itseoikeutettu valtias. Vuosina 1877–1910, Le roi Lahoresta Don Quichotteen, Massenet oli ranskalaisen oopperan suurin mestari, kun taas Charpentier, Bruneau, Reyer, Dukas, Debussy olivat pikemminkin yksittäisten onnistuneiden oopperoiden taitajia. Monipuolisuudessaan ja eri lajien viljelyssään Massenet on verrattavissa Handeliin, Rossiniin, Donizettiin, Verdiin ja Straussiin. Vaikka lähinnä Manon ja Werther ovat tunnustettuja mestariteoksia, paljon muuta hyvää on tarjolla hänen 25 oopperan tuotannossaan.