Lahoren kuningas on toki eksoottinen ooppera tapahtuessaan muinaisessa Intiassa. Uskonnollisen ulottuvuuden siihen tuo Indra-jumalan, hindujen sodan ja ilmojen, myöhemmin (500-luvulla eaa.) paratiisin jumalan, mukanaolo tapahtumissa.
Indra
Oopperan Sitâ-papittaren lähin edeltäjä oli Bizet’n Helmenkalastajien (1863) papitar Léïla, jota niinikään tavoittelee kaksi miestä, nuorempi ja vanhempi helmenkalastaja, Nadir (tenori) ja Zurga (baritoni), kun taas brahmaanipappi Nourabad (basso) edustaa yhteisöllistä kontrollia. Lahoren kuninkaassa Sitâa tavoittelevat kuningas Alim (tenori) sekä hänen petollinen pääministerinsä Scindia (baritoni), ja ylipappina on Timour (basso).
Mata Hari (1876–1917) oli aikakauden kuuluisin tanssija ja samalla vakooja, joka koki teloituskuoleman; hän esiintyi Sitân roolissa Monte Carlossa esityksissä (1906) tanssijana.
Mutta niin Bizet’n kuin Massenet’n taustalla on vielä vanhempi traditio, jossa siveyslupauksen tehnyt papitar rakastuu. Tämä toteutuu jo Spontinin oopperassa La vestale (1807) ja Bellinin Normassa (1831). Spohrin Jessonda-oopperassa (1823) on kielletty rakkaus intialaisnaisen, poltettavaksi aiotun Jessonda-lesken (sopraano) ja portugalilaisupseeri Tristanin (baritoni) kesken; oopperan lopussa iso Brahman kuva särkyy salaman iskusta ja seuraa onnellinen loppu.
Lahoren kuninkaan erottaa edeltäjistään se, että siihen liittyy hindulaisuus vahvana ja ihannoituna elementtinä: Alim pääsee kuoltuaan paratiisiin, josta hän kuitenkin reinkarnoituu maan päälle kerjäläiseksi saadakseen Sitân. Ja kun Sitâ surmaa tikarilla itsensä välttyäkseen joutumasta Scindialle, myös Alim sopimuksen mukaan kuolee, jolloin he saavat toisensa paratiisissa. Tässä on tuntuvilla yhtä paljon hindulainen kuin wagneriaaninen elementti (Tristanin ja Isolden lemmenkuolema).
Indra ja Sachi taivaallisen Airavata-elefantin selässä (n. 1670–80).
Sen sijaan Meyerbeerin Afrikattaressa (1864) hyväksytään eri kulttuureja edustavien henkilöiden välisen rakkauden vaikeus, jollei suorastaan mahdottomuus. Vaikka Vasco da Gama (tenori) rakastuu afrikkalais-madagaskarilais-intialaiseen (?) kuningatar Sélicaan (sopraano), hän kääntyy kuitenkin lopulta maannaisensa Inèsin (sopraano) puoleen ja jättää Sélican, joka tekee itsemurhan epätoivoisen rakastajansa Neluskon (baritoni) kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti