Werther

Werther-pianopartituurin etusivut





Werther – nuoren Goethen kulttiromaani

Nuori Johann Wolfgang von Goethe (1749–1832) oli lakimies ja -harjoittelija Wetzlarissa (1772), jossa hän tutustui toiseen nuoreen juristiin, Johann Christian Kestneriin. Goethe vietti aikaa Kestnerin kihlatun, Charlotte Buffin, perheessä ja hän rakastui neitoon. Tunne oli molemminpuolinen, kunnes Kestner piti Goethelle puhuttelun, jonka jälkeen Goethe pakeni vielä samana yönä Frankfurtiin. Hän tapasi Koblenzissa Sophie von La Rochen luona tämän Maximiliane-tyttären, joka otti pian Charlotten paikan lemmittynä.

Goethe oli yhä kirjeenvaihdossa Kestnerin kanssa, jolta hän kuuli erään lähetystösihteeri Karl W. Jerusalemin itsemurhasta Wetzlarissa, kun tämä oli rakastunut toivottamasti naimisissa olevaan naiseen. Goethe yhdisti oman kokemuksensa Charlotte Buffin kanssa Jerusalemin kuolemaan ja vapautti itsensä muutamassa viikossa "juopuneisuudestaan ja huumastaan" kirjoittamalla romaaninsa Die Leiden des junges Werthers (1774). Kirjeromaanista tuli samalavauhtia koko Eurooppaa koetelleen Werther-hysterian lähtökohta: itsemurha-aalto levisi nuorison keskuuten epidemian lailla. Lisäksi syntyi moniaalle ulottunut Werther-muoti: kahvi- ja teekuppeja sekä -kannuja koristeltiin romaanin aiheilla; Werther-asuun kuuluivat keltaiset housut ja liivit sekä sininen takki; kehiteltiin jopa hajuvesi nimellä Eau de Werther.

Näytelmä Götz von Berlichingen (1773) ja Nuoren Wertherin kärsimykset aloittivat saksalaisessa kirjallisuudessa uuden aikakauden, samalla kun ne ovat Sturm und Drang -suuntauksen (Myrsky ja kiihko; 1767–85) merkkiteoksia.



Johann Wolfgang von Goethe (1749–1832): Die Leiden des Jungen Werthers, ensipainos (1774).


Nuoren Wertherin kärsimykset: sisältö

Romaanin tapahtumat levittäytyvät ajalle 4. toukokuuta 1771–20. joulukuuta 1772.

Werther on nuori mies vailla suunnitelmia, ja hän vetäytyy idylliseen pikkukylään nimeltä ”Wahlheim” (Vaalikoti), jossa hän nauttii maaseudun rauhasta ja muokkaa vaikutelmiaan piirustuksiksi tullakseen maalariksi. Hän tapaa seudulla voudin, joka pyytää Wertheriä kylään, mutta tämä siirtää vierailua ja unohtaa kutsun. Eräänä päivänä Werther nuorten ryhmän kanssa on ajamassa vaunuilla tansseihin, kun kuski poimii mukaan voudin Lotte-tyttären. Lotte jakaa ennen lähtöään kuudelle pienelle sisarukselleen leipää, mistä näystä Werther liikuttuu: vouti on leski, joten Lotte toimii äidin sijaisena ja hänen Sophie-sisarensa kaitsee pienokaisia Lotten ollessa poissa. Werther ja Lotte tanssivat innoissaan lupauksen sisältävää valssia, mutta Lotten ystävättäret muistuttavat tätä Albertista, jolle neito on kihlautunut. Tulee rajuilma, jonka päätyttyä molemmat ajattelevat Klopstockin samaa oodia, minkä he tulkitsevat sielun yhteydeksi. Werther hakeutuu täst’edes Lotten seuraan.

Albertin palattua liikematkaltaan Werther tulee tietoiseksi tilanteen epätoivoisuudesta. Albert on miellyttävä, mutta nuorukaisten välit ovat jännittyneet. Niinpä Werther päättää lähteä kylästä saadakseen etäisyyttä. Hän työskentelee erään lähettilään luona, mutta kyllästyy pian elämän pedanttisuuteen sekä etikettiin, joka liittyy ylempien luokkien ja aateliston yhteiskunnalliseen asemaan. Hän palaa takaisin Wahlheimiin. Tällä välin Lotte ja Albert ovat avioituneet. Hän vierailee nuoren parin luona, mutta lupaa Albertin toiveesta harventaa vierailujaan. Albertin ollessa poissa hän kuitenkin menee Lotten luo ja lukee tälle Ossianin hautajaislauluja sillä seurauksella, että hän tunnekuohun vallassa syleilee neitoa, joka vastaa suudelmiin, vaikkakin riistäytyy sitten irti. Mutta Werther on nyt vakuuttunut Lotten rakkaudesta tämän avioitumisesta huolimatta. Werther kirjoittaa Lottelle viimeisen kirjeen, jossa hän sanoo elämänonnensa täyttyneen ja haluaa kuolla säilyttääkseen sen. Hän ampuu Albertilta lainaamallaan pistoolillaan itseään päähän ja löytyy seuraavana aamuna pahasti haavoittuneena sini-keltaisessa (keltaiset housut ja liivit, sininen takki) asussaan. Itsemurhaan kuoltuaan häneltä riistetään kristillinen hautaus.




Werther näkee ensi kerran Charlotten tämän sisaruksien kanssa.

Musiikin voimasta Wertherissä

Katkelma romaanista kertoo ajan musiikin ja herkkätunteisuuden välisestä yhteydestä, joka liittyi erityisesti klaaverinsoittoon:

4. p. jouluk.

Voi ystäväni! – Näetkö sinä, minä menehdyn, en kestä, en kestä tätä kauempaa! Istuin tänään hänen luonaan – istuin, hän soitti klaveerillaan useita kappaleita, ja mikä tunne hänen soitossaan! – oi! – Mitenkä? – Hänen pikkusisarensa istui polvellani ja siisti nukkeansa. Silmäni vettyivät. Kumarruin ja katseeni sattui hänen vihkisormukseensa – kyyneleni juoksivat. – Ja yht’äkkiä hän rupeaa soittamaan erästä vanhaa taivaallisen suloista sävelmää, ihan yht’äkkiä, ja sieluuni valuu niin ihana lohdun tunne, ja muisto menneistä päivistä, ajoista, jolloin olin kuullut tuon laulun ennen, ja ajoista, kolkoista ajoista, jotka olivat olleet sen jälkeen, kaikki kärsimykseni ja pettäneet toiveeni muistuivat mieleeni, ja silloin – Astelin edestakaisin huoneessa, sydämeni tukahtui tulviviin tunteihinsa.


Charlotte ja Werther.


Charlotten ja Wertherin myrskyisä päätöskohtaus.


Saksalaisia asuja Wertherin ajalta. Werther-muotiin kuuluivat keltaiset housut ja liivit sekä sininen takki.


Wilhelm Amberg (1820–99): Vorlesung aus Goethes Werther (1870). Werther säilytti kulttiasemansa läpi 1800-luvun, mistä osaltaan kertoo tämä maalaus sekä Massenet'n ooppera Werther (1885–87).