Esclarmonde (1888; Opéra-Comique 1889) on lajinimeltään opéra romanesque, mikä viittaa sen romaanis-keskiaikaiseen sekä sankarikertomuksiin (romanz, chanson de geste) perustuvaan luonteeseen. Lajinimi on hybridi: sen aihepiiri liittyy toki suurelle oopperalle (opéra) tyypilliseen historialliseen suuntaan, minkä lisäksi taikuus ja manaus olivat olleet mukana myös Halévyn Juutalaisnaisessa sekä Meyerbeerin Robert Paholaisessa; toisaalta Esclarmonden aihe ja musiikki sisältävät sadunomaisia ja yliluonnollisia aineksia, legendamaisen tarinan ja onnellisen lopun sekä vielä sankariparin (Esclarmonde–Roland) lisäksi keveämmin käsitellyn toisen parin (Parséïs–Énéas), joten perinteisen koomisen oopperan elementtejäkin on tässä Massenet’n kenties kukkeimmassa oopperassa.
Oopperan synty liittyy jälleen Massenet’n kustantajan, Georges Hartmannin neuvokkaaseen, säveltäjää aktiivisena pitäneeseen toimintaan: kun Wertherin orkestraatio oli valmis (2.7.1887), Hartmann antoi säveltäjälle Eslarmonden libreton, jonka olivat laatineet Alfred Blau, myös toisen keskiaikaisen oopperan, Ernest Reyerin Sigurdin (1883) libreton kirjoittaja, ja Louis de Gramont (1855–1912), joka kirjoitti toistakymmentä librettoa.
Massenet muistaa tässä "väärin", kuten niin usein Muistelmissaan, sillä libretto palautuu Ranskan-Preussin-sotaan (1870–71), jonka aikana Blau oleskeli Blois'n kaupungissa ja löysi sen kirjastosta keskiaikaisen kertomuksen Partenopeus de Blois. Blau ja Gramont työskentelivät yhdessä libreton parissa ja he tarjosivat sitä jo 1882 belgialaissäveltäjä Auguste Gevaertille. Jossain vaiheessa 1880-luvun alkua Massenet olisi siten jo saanut libreton haltuunsa, vaikkakin säveltäminen alkoi vasta vuosia myöhemmin.
Joka tapauksessa ajankohtaa, 1889 pidettävää Pariisin maailmannäyttelyä varten, piti saada aikaan jotain poikkeuksellisen spektaakkelimaista, ja juuri tähän tarpeeseen Esclarmonde oli nerokas vastaus. Massenet’n työ oopperan parissa alkoi 29.4.1888, ja sen luonnos valmistui 6.7.1888; orkestrointi käynnistyi 16.7.1888 ja oli valmis jo 14.10.1888, joten teos syntyi noin puolen vuoden salamavauhdilla!
Sibyl Sanderson litografiassa (1891)
Sopraano ja maailmannäyttely pontimina
Eräs osatekijä ja sävellystyötä epäilemättä kiihdyttänyt seikka prosessissa oli säveltäjän tutustuminen amerikkalaiseen sopraanoon, Sibyl Sandersoniin (1865–1903). Massenet kuuli 1887 laulajatarta Yön kuningattaren roolissa, minkä jälkeen hän valmensi tämän Haagin Manon-esitykseen, jota varten syntyivät nimiroolin keskeisnumeroiden vaativat koloratuurit. Niinpä Esclarmonden libreton saadessaan Massenet huudahti: ”Minulla on taiteilija tähän rooliin! Kuulin häntä eilen! Hän on neiti Sibyl Sanderson!” Säveltäjä ja sopraano työskentelivät – laulajattaren äiti oli mukana ”lomamatkalla” – sveitsiläisessä hotellissa päivittäin loppukesällä 1888 oopperan parissa, ja sen nimirooli on räätälöity Sandersonin äänelle. Ooppera sisältääkin sopraanokirjallisuuden "Eiffel-tornin", korkean g3-sävelen! Myöhemmin vielä Thaïs’n nimirooli muokkaantui sopraanolle, johon säveltäjä lienee vähintäänkin ollut ihastunut.
Massenet vei 17.12.1888 Esclarmonden partituurin Opéra-Comiqueen: siellä pidettiin 22 harjoitusta 16.2.1889 mennessä, mitä seurasi 57 näyttämöharjoitusta, 10 viimeistä orkesterin kera, kunnes kenraali oli 13.5.1889 ja ensi-ilta 15.5.1889. Nykypäivänä moinen perusteellisuus ei tule enää kysymykseenkään uuden oopperan tuomisessa lavalle! Pariisin maailmannäyttelyn (5.5.–31.10.1889) erityispiirteitä oli uuden tekniikan esittely: Eiffel-torni ja sähkövalo, jota hyödynnettiin oopperassakin. Massenet’n oopperan menestysmahdollisuudet oli laskettu oikein: se sai vuoden 1889 loppuun mennessä peräti sata esitystä.
Sibyl Sanderson Esclarmonden roolissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti