Se, että Massenet sävelsi oopperaksi ikätoverinsa Anatole Francen (1844–1924) romaanin Thaïs (1890), oli lähes ennalta määrättyä. Massenet’n lailla Francea kiinnosti katolisen kirkon asema ranskalaisessa yhteiskunnassa ja historiassa sekä siihen suuntautunut kritiikki. Erityisen hyvin moinen toiminta sopi Francelle, joka oli saanut jesuiittakasvatuksen. Massenet’n tavoin France pääsi Ranskan Akatemian jäseneksi (1896) eli kansakunnan tärkeimpien henkilöiden joukkoon. Kirjallisista ansioistaan France sai Nobelin 1921, mutta katolinen kirkko kielsi hänen teostensa levittämisen – aivan samoin kuin Massenet joutui tulilinjoille kirkollisuutta ja uskallettua eroottisuutta sisältävien teostensa (Marie-Magdeleine, Hérodiade, Manon, Esclarmonde) vuoksi.
Anatole France
France oli 1900-luvun alkupuolella Euroopan johtavia kirjailijoita ja tunnustettu myös Suomessa, jossa hänen teoksiaan käännettiin tuolloin paljon. Tunnetuimpia niistä ovat
Instituutin jäsenen Sylvestre Bonnard'in rikos (Le crime de Sylvestre Bonnard, 1881; suom. 1903, 1937)
Thais (1890, suom. 1911)
Kuningatar Hanhenjalan ravintola (La Rôtisserie de la reine Pédauque, 1892; suom. 1910/1953)
Punainen lilja (Le Lys rouge, 1894; suom. 1927/1944),
Pingviinien saari (L’Île des Pingouins, 1908; suom. 1907/1911)
Paistinkääntäjän pakinoita (Les contes de Jacques Tournebroche, 1908; suom. 1928)
Paita kokoelmasta Les Sept Femmes de la Barb-Bleue et autres contes merveuilleux (Siniparran seitsemän naista ja muista ihmeellisiä tarinoita, 1909)
Jumalat janoavat (Les Dieux ont soif, 1912; suom. 1918) ja
Enkelien kapina (La Révolte des anges, 1914; suom. 1925).
Ne ovat yhä älykästä, henkevää, huumoripitoista ja kaikin puolin nautittavaa luettavaa modernin ihmisen näkökulmastakin. Esimerkiksi Pingviinien saari perustuu sattumukseen, kun saarellinen pingviinejä kastettiin epähuomiossa kristilliseen uskoon, mistä seuraa luonnollisesti teologisia ja käytännöllisiä ongelmia.
Louis Gallet'n libretto
Sibyl Sanderson, Thaïsin nimiroolin ensimmäinen tekijä.
Kun libretisti Louis Gallet ehdotti Francen romaania oopperan aiheeksi, Massenet Muistelmiensa mukaan oli välittömästi halukas hankkeeseen, sillä hänellä oli heti mielessään nimiroolin esittäjä: ihastus Sybil Sanderson, ”1800-luvun Marilyn Monroe”, joka oli ensiesittänyt Esclarmonden pääosan menestyksekkäästi. Toki romaanin sovittamisessa libretoksi oli ongelmansa, sillä romaanin tapahtumia piti lyhentää ja yksinkertaistaa; kirjailija olikin kauhistunut siitä, mitä hänen romaanilleen tapahtui. Oopperaan ei voinut sisällyttää romaanin henkilöluonnehdintoja, filosofisia keskusteluja ja kirjailijan ironisia kommentteja. Esimerkiksi Thaïsin henkilötaustoja ei voinut valaista: onnetonta henkilöhistoriaa, johon kuului aiempi tutustuminen kristillisen lahkon toimintaan, kastaminen sekä ajautuminen Aleksandrian johtavaksi prostituoiduksi sen jälkeen, kun hänen ainut ystävänsä oli kokenut marttyyrikuoleman. Samoin Athanaël on oikeasti askeettipyhimys, joka harrastaa monenlaista, osin hupaiseltakin tuntuvaa "lihan kuritusta". Tämä kirjailijan ironia on poissa oopperasta, minkä sijaan oopperassa munkin kuva on vakava ja myötätuntoisesti piirretty. Oopperassa syntisestä tulee pyhimys ja pyhimyksestä synnintekijä.
Kantaesityksessä (16.3.1894) tapahtui myynnin kannalta skandaali, sillä Sandersonin puku aukeni ja paljasti laulajattaren ylävartalon, ”Mademoiselle Seindersonin alastomana uumaan asti”, kuten kriitikko H. G. Villars kirjoitti purevasti; nimen väännös alkamaan sanalla ”sein” (ransk. = rinta) oli pilkallinen muotoilu. Episodin tahallisuudesta tai tahattomuudesta ei ole varmuutta, mutta Opéran johtajille asia sopi hyvin: Thaïs menestyi niin Pariisissa kuin maakunnissakin ja ulkomailla. Ensiesityksen jälkeen Massenet teki erinäisiä muutoksia partituuriin: hän kirjoitti baletin uudestaan (II näytöksen toinen kohtaus) ja uuden keidaskohtauksen (III näytöksen avauskohtaus), jota pidetään oopperan hienoimpana osana.
Sibyl Sanderson Thaïsina
Proosalibretto tai "meelinen runous"
Gallet oli laatinut aiemmin libretot jo Massenet’n oratorioihin Marie Magdeleine (1873) ja Eve (1875) sekä oopperoihin Le roi de Lahore (1877) ja Le Cid (1885, yhdessä Henri Meilhacin ja Philippe Gille kera). Kirjoittaessaan Thaïsin libreton Gallet laati sen uudenlaiseen tekstimuotoon, jota hän kutsui nimellä poésie mélique (meelinen runous). Se koostuu perinteisten riimillisten säkeistöjen sijaan pituuksiltaan vapaista, riimittömistä säkeistä, jotka ovat kuitenkin silkkaa proosaa musiikillisempia ja rytmisempiä. Menettely jätti säveltäjälle enemmän vapautta musiikin muotoilussa. Libretto on toki edelleen poeettinen ja lyyrinen, mutta se mahdollisti Massenet’lle puheen rytmiä mukailevan tekstin aiempaa vaivattomamman seuraamisen sekä henkilöiden tunteiden kehkeytymisen. Säveltäjän mukaan
“Gallet otti ihailtavasti huomioon värin ja harmonian sekä halusi antaa musiikille riimin roolin käyttämässään silosäkeessä, joka oli vapaa puolisoinnuista (assonansseista) sekä niiden oopperaan aiheuttamista naurettavuuksista, mutta se säilytti rytmin ja soinnin, joka on kaukana proosasta. ”
Massenet'n mielestä
"kesuuran jatkuva toistuminen, erityisesti coupleteissa (säkeistölauluissa), joka on nykyään täysin vanhentunut laji, käy pitkän päälle yksitoikkoiseksi ja häiritsee muusikkoa. Proosan omaksuminen librettoon on luonnollinen seuraus musiikin itsensä muuntumisesta viime aikoina."
Jos englannissa libretto perustui runojalkoihin ja italiassa painotusten toistumisiin säkeissä, ranskassa 1600-luvulta lähtien runous ja myös libretot nojasivat aleksandriini-mittaan, 12-tavuisiin säkeisiin, jotka jakautuivat kahteen hémistiche-yksikköön sisäkesuuran avulla. Klassisen ohjeen tästä tarjoaa Boileaun parisäe:
Que toujours dans vos vers / le sens, coupant les mots
Suspende l'hémistiche, / en marque le repos.
Ajan mittaan ruvettiin käyttämään muitakin säepituuksia sekä hämärtämään kesuuraa säkeen erilaisilla sisäisillä jaoilla. 1890-luvulla Ranskassa säveltäjä Alfred Bruneau ja kirjailija Èmile Zola olivat yhteistyössä proosalibretoille perustuvien oopperoiden säveltämisessä (Lazare, 1893; Messidor, 1894), Charpentier luonnosteli Louise-oopperaansa samalta pohjalta ja Debussyn ooppera tuli perustumaan Maeterlinckin proosanäytelmään Pélleas et Mélisande. Toki myös Wagnerin esimerkki ja symbolistien runous, jossa ei säveltäjä Edouard Lalon mukaan ollut "kesuuroita eikä juuri riimiäkään, sillä muodon sijaan tosi runous piili heille ideassa", olivat lähtökohtia uudelle librettoajattelulle.
Säemuotoilu Massenet'n Herodiaksessa ja Thaïsissa
Havainnollista on verrata Massenet'n varhaisen ja kypsän tuotannon librettoja aarioiden säemuotoilussa. Herodiaksessa (1878-83) Salomen avausaaria "Il est doux" on vielä melko säännönmukainen säepituuksien sekä riimien suhteen ja keskikesuura löytyy kaikista säkeistä:
"Il est doux, il est bon", Salomen aaria Herodiaksesta
säepituudet/
riimit
6;7/a Il est doux, il est bon, sa parole est sereine:
6;7/a Il parle... tout se tait...Plus léger sur la plaine
8;3/b L'air attentif passe sans bruit...Il parle...
6;7/c Ah! quand reviendra-t-il? quand pourrai-je l'entendre?
6;6/d Je souffrais... j'étais seule, et mon coeur s'est calmé
6;7/c En écoutant sa voix mélodieuse et tendre,
+5/d Mon coeur s'est calmé!
6;6/e Prophéte bien aimé, puis-je vivre sans toi!
6;8/e Prophéte bien aimé, puis-je vivre... vivre sans toi!
6;6/f C'est là! dans ce désert où la foule étonnée
+6/g Avait suivi ses pas,
6;6/f Qu'il m'accueillit un jour, enfant abandonnée!
+6/g Et qu'il m'ouvrit ses bras!
da capo
Lisäksi b-, c- ja d-riimit ovat puoliriimejä suhteessa a-riimiin. Kun tämä otetaan huomioon riimi-rakenne, tulos on yhtenäisempi: aaa1/a2a3a2a3/bbcd/cd.
Sen sijaan Thaïsissa vapaa säkeiden pituuksien vaihtelu, riimien puute ja kesuuroiden epäsäännöllinen sijoittelu on tosiasia vaikkapa Thaïsin aariassa II näytöksen alusta:
« Dis-moi que je suis belle », Thaïs'n aaria II/1
6+ Dis-moi que je suis belle
6+5+5 Et que je serai belle éternellement!
9+4 Que rien ne flétrira les roses de mes lèvres,
6+6 Que rien ne ternira l'or pur de mes cheveux!
6 Dis-le moi! Dis-le moi!
(+säestoistot)
3+6 Ah! Tais-toi, voix impitoyable,
4+5+6 Voix que me dis: « Thaïs, tu vieilliras!
4+8 Un jour, ainsi, Thaïs ne serait plus Thaïs! »
2+5 Non! Non! je n'y puis croire,
3+7 Toi Vénus, réponds-moi de ma beauté!
5+6 Vénus réponds-moi de son éternité!
2+7 Vénus, invisible et présente!
2+7 Vénus, enchantement de l'ombre!
2+3+3 Vénus! Réponds-moi! Réponds-moi!
+ da capo
Riimi esiintyy vain "beauté"- ja "éternité"-päätöksillä.
Seuraavassa aarian suomennos:
Sano minulle, että olen kaunis
ja että tulen säilymään aina kauniina ikuisesti!
Ettei mikään kuihduta ruusuhuuliani,
ettei mikään himmennä kultatukkaani!
Sano minulle! Sano minulle!
Sano minulle, että olen kaunis
ja että tulen säilymään aina kauniina ikuisesti!
Ah, tulen säilymään aina kauniina!
Ah! vaikene säälimätön ääni,
ääni joka sanot minulle: “Thaïs, tulet vanhenemaan!
Thaïs, tulet vanhenemaan!
Eräänä päivänä siispä Thaïs ei ole enää Thaïs!”
Ei! Ei! en voi uskoa sitä,
sinä, Venus, takaa minulle kauneuteni!
Venus, takaa minulle kauneuteni ikuisuus!
Venus, näkymätön ja läsnäoleva!
Venus, varjon lumous!
Venus! takaa minulle! takaa minulle!
+ da capo
Aino Ackté Thaïsin roolissa
Lähde: Outi Pakkanen 1988, Pariisin primadonna Aino Ackté, WSOY.
Athanaëlin aaria "Hélas!...enfant encore" I näytöksestä:
"Il est doux, il est bon", Salomen aaria Herodiaksesta
säepituudet/
riimit
6;7/a Il est doux, il est bon, sa parole est sereine:
6;7/a Il parle... tout se tait...Plus léger sur la plaine
8;3/b L'air attentif passe sans bruit...Il parle...
6;7/c Ah! quand reviendra-t-il? quand pourrai-je l'entendre?
6;6/d Je souffrais... j'étais seule, et mon coeur s'est calmé
6;7/c En écoutant sa voix mélodieuse et tendre,
+5/d Mon coeur s'est calmé!
6;6/e Prophéte bien aimé, puis-je vivre sans toi!
6;8/e Prophéte bien aimé, puis-je vivre... vivre sans toi!
6;6/f C'est là! dans ce désert où la foule étonnée
+6/g Avait suivi ses pas,
6;6/f Qu'il m'accueillit un jour, enfant abandonnée!
+6/g Et qu'il m'ouvrit ses bras!
da capo
Lisäksi b-, c- ja d-riimit ovat puoliriimejä suhteessa a-riimiin. Kun tämä otetaan huomioon riimi-rakenne, tulos on yhtenäisempi: aaa1/a2a3a2a3/bbcd/cd.
Sen sijaan Thaïsissa vapaa säkeiden pituuksien vaihtelu, riimien puute ja kesuuroiden epäsäännöllinen sijoittelu on tosiasia vaikkapa Thaïsin aariassa II näytöksen alusta:
« Dis-moi que je suis belle », Thaïs'n aaria II/1
6+ Dis-moi que je suis belle
6+5+5 Et que je serai belle éternellement!
9+4 Que rien ne flétrira les roses de mes lèvres,
6+6 Que rien ne ternira l'or pur de mes cheveux!
6 Dis-le moi! Dis-le moi!
(+säestoistot)
3+6 Ah! Tais-toi, voix impitoyable,
4+5+6 Voix que me dis: « Thaïs, tu vieilliras!
4+8 Un jour, ainsi, Thaïs ne serait plus Thaïs! »
2+5 Non! Non! je n'y puis croire,
3+7 Toi Vénus, réponds-moi de ma beauté!
5+6 Vénus réponds-moi de son éternité!
2+7 Vénus, invisible et présente!
2+7 Vénus, enchantement de l'ombre!
2+3+3 Vénus! Réponds-moi! Réponds-moi!
+ da capo
Riimi esiintyy vain "beauté"- ja "éternité"-päätöksillä.
Seuraavassa aarian suomennos:
Sano minulle, että olen kaunis
ja että tulen säilymään aina kauniina ikuisesti!
Ettei mikään kuihduta ruusuhuuliani,
ettei mikään himmennä kultatukkaani!
Sano minulle! Sano minulle!
Sano minulle, että olen kaunis
ja että tulen säilymään aina kauniina ikuisesti!
Ah, tulen säilymään aina kauniina!
Ah! vaikene säälimätön ääni,
ääni joka sanot minulle: “Thaïs, tulet vanhenemaan!
Thaïs, tulet vanhenemaan!
Eräänä päivänä siispä Thaïs ei ole enää Thaïs!”
Ei! Ei! en voi uskoa sitä,
sinä, Venus, takaa minulle kauneuteni!
Venus, takaa minulle kauneuteni ikuisuus!
Venus, näkymätön ja läsnäoleva!
Venus, varjon lumous!
Venus! takaa minulle! takaa minulle!
+ da capo
Aino Ackté Thaïsin roolissa
Lähde: Outi Pakkanen 1988, Pariisin primadonna Aino Ackté, WSOY.
Athanaëlin aaria "Hélas!...enfant encore" I näytöksestä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti