Massenet’n oopperan Le Cid (1885) taustalla on monivaiheinen kerrostuma historiaa. Se alkaa islamin tekemästä valloitusretkestä, jonka tuloksena käytännössä koko Espanjan niemimaa joutui maurien vallan alle (711–). Lähes välittömästi (718) alkoi miltei 800 vuotta kestänyt reconquista, takaisinvalloitus, joka päättyi vasta 1492, kun Aragonian Ferdinand II ja Kastilian Isabelle kukistettuaan viimeisen islamijohtajan, Granadan Boabdilin, yhdistivät Espanjan (Navarra liittyi siihen 1512).
Ranskan historiasta muistetaan ritari Roland (Orlando italialaisittain), josta tuli kuolemansa (778) jälkeen saraseenien ja kristittyjen välisen sodan symbolihahmo, vaikka hänen Kaarle Suuren armeijan jälkijoukkonsa surmattiin lähinnä baskien toimesta.
Maurilaisten ja espanjalaisten sotimista reconquistan aikana.
Espanjalaisittain takaisinvalloitussodan legendaarisin nimi on Rodrigo Díaz de Bivar (1045–99), Burgosin lähistöllä syntynyt ritari. Hän sai lisänimensä “El Cid” (Herra/Päällikkö) vihollisiltaan – ja yhtä lailla liittolaisiltaan – maureilta rohkeutensa ansiosta. Espanjalaiset puolestaan lisäsivät nimen perään epiteetin “Campeador” (Voittaja). Oikeasti hän sotapäällikkönä tarjosi palveluksiaan kahdellekin Kastilian espanjalaiskuninkaalle sekä, tultuaan ajetuksi maanpakoon, myös kahdelle Saragonian maurihallitsijalle ja vielä yhdelle arabialaiselle valencialaishallitsijalle, jonka surmautettuaan hän hallitsi Valenciaa käytännössä kuninkaana (1094–99).
Jo 1100-luvulla El Cidistä kirjoitettiin 3700 säettä käsittävä chanson de geste -sankarirunoelma El Cantar de mío Cid (Cidin runoelma), joka julkaistiin ensi kerran 1700-luvulla (1779). Ensimmäinen uuden ajan El Cidiä käsittelevä käsittelevä kaunokirjallinen teksti on Guillén de Castron (1569–1613) kirjoittama dramaattinen eepos Las mocedades del Cid (Cidin nuoruusteot, 1618). Paljossa sen pohjalta Pierre Corneille (1606–1684) kirjoitti näytelmänsä, lajiltaan tragic-comédie, Le Cid (1636), joka toimi myös Massenet’n libretistien (Louis Gallet, Édouard Blau, Adolphe d'Ennery) tekstilähteenä.
Rodrigo Díaz de Bivar, "El Cid", "Campeador" (1045–99)
Corneillen näytelmä oli aikanaan Pariisin yleisön suosikkeja, sillä sen teemat, yhtäältä kunnian ja velvollisuuden, toisaalta rakkauden ja intohimon väliset suhteet olivat ajankohtaisia 30-vuotisen sodan ja monien Richelieun pääministerikauden ongelmien runtelemalle Ranskalle ja sen nuorelle ylimystölle. Näytelmä tuotti vaivaa Richelieulle, sillä Ranska oli sodassa Espanjan kanssa ja siinä kuitenkin ylistettiin vihollismaata; lisäksi oli juuri kieltänyt kaksintaistelut. Kirjalliset arvioitsijat sekä Ranskan Akatemia haukkuivat näytelmää aiheen, huonojen säkeiden, puuttuvan kauneuden sekä Aristoteleen luoman normin, ajan, paikan ja tapahtumien ykseyden laiminlyönnin vuoksi. Näytelmä kun tapahtuu eri paikoissa – eri puolilla Sevillaa, Massenet’n oopperassa Burgosissa ja Granadassa – ja oli tuomareiden mielestä epäuskottava: kun Rodrigue on surmannut Chimènen isän kaksintaistelussa, vielä samana päivänä neito antaa sankarille lupauksen tämän lähtiessä sotaan.
Burgosin katedraali
El Cidin legenda antoi sittemmin innoituksen erinäisille kirjallisille ja musiikillisille tuotteille. Herderin teosta Der Cid nach spanischen Romanzen (Cid espanjalaisten romanssien mukaan, 1803) luettiin laajalti Euroopassa. Victor Hugo omisti teoksessaan La Légende des Siècles (Vuosisatojen legenda, 1859–83) 728 säettä runoelmalle Romancero du Cid. Keskiaikainen Cid-epiikka käännettiin (1814–58) ranskaksi otsakkeella Roman du Cid. Hävityn Preussin-sodan (1870) vuoksi Ranskassa kuulutettiin uutta sankarimieltä, jonka kohottamisessa palvelikin Henri de Bornier'n patrioottinen näytelmä La Fille de Roland (Rolandin poika, 1875), joka on Cid-jäljitelmä.
Musiikissa tarina on sävelitetty ainakin kolmesti oopperaksi. Varhaisin niistä on Antonio Sacchinin (1730–86) Roomaan säveltämä vakava ooppera Il gran Cidde (1764), josta tuli ranskalaisena muokkauksena lyyrinen tragedia Chimène ou le Cid (1783). Melko unohdettu, mutta erinomainen Cid-oppera on Peter Corneliuksen (1824–74) saksankielinen ja Wagner-vaikutteinen Der Cid (1860–64, Weimar), jossa etenkin Chimenen osuus on taitavasti piirretty: hän kehittyy uskottavasti isänsä “murhaajaa” vihaavasta raivottaresta rakastavaksi naiseksi. Ranskalaista Corneille-innostusta 1800-luvun jälkipuolella ruokki lisäksi Gounod'n ooppera Polyeucte (1878).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti